Arkisto


Borealiksella turvallisuusennätyksiä
Julkaistu: 1.9.2008

Porvoon Borealiksella on saavutettu heinä- ja elokuussa turvallisuuteen liittyviä ennätyksiä. Heinäkuun alussa Borealis saavutti 365 vuorokautta eli tasan 1 vuoden kokonaan ilman tapaturmia.

“Saavutuksemme on ainutlaatuinen. Olemme parantaneet edelliseen TRI (Total Recordable Injuries) -vapaaseen jaksoon verrattuna 100 %. Tämä on meille kuitenkin vain välietappi, sillä tavoitteemme on nolla tapaturmaa eli se, ettei kukaan loukkaa itseään Borealiksella”, sanoo  Porvoon HSE (Health Safety & Environment) -päällikkö Jarmo Paulamäki.

Paulamäen mukaan saavutus on vahva osoitus koko henkilöstön aidosta sitoutumisesta turvallisuustyöhön.

 ”Pitkäjänteinen turvallisuustyömme on tuottanut näkyviä ja arvostettuja tuloksia. Tiedämme kuitenkin, että turvallisuus on ansaittava joka päivä uudelleen. Pidetään ennätyksestä huolimatta “jalat maassa” ja huolehditaan jatkossa sekä omasta että työkaverin turvallisuudesta entistäkin paremmin”, hän alleviivaa.

Krakkerilla jo 4 vuotta ilman tapaturmia  

Myös Borealiksen krakkerilla saavutettiin uusi turvallisuusennätys 12.elokuuta, kun täyteen tuli kokonaiset 4 vuotta ilman tapaturmia. 

“Saavutus on loistava, kun otetaan huomioon kyseisellä aikajaksolla ollut suuri seisokki vuonna 2007 ja jatkuvasti käynnissä olevat investointihankkeet, joissa on mukana lukuisia urakoitsijayhtiöitä”, sanoo petrokemian tuotannosta vastaava Porvoon toimipaikkapäällikkö Jari Salonen.

 ”Osastoilla turvallisuusasiat ovat vahvasti esillä ja henkilöstö on sisäistänyt turvallisuustyön osaksi kaikkia tehtäviä. Tuotannon ja kunnossapidon organisaatio toimii mainiosti yhteen ja osaltaan varmistaa perustan tälle erinomaiselle saavutukselle. Tältä pohjalta on hyvä kehittää turvallisuustoimintaa edelleen yhä paremmaksi.”