Arkisto


Borealis lehdistötiedote: Borealis tehostaa materiaalinkäsittelytoimintojaan
Julkaistu: 8.6.2010

Kasvanutta pakkaustarvetta siirrytään purkamaan 5-vuorojärjestelmällä ja henkilöstömäärää lisätään kahdeksalla

Borealis, johtava kemikaalien ja innovatiivisten muoviratkaisujen toimittaja, tehostaa materiaalinkäsittelyään ja siirtää Borealis Polymers Oy:n Porvoon Kilpilahdessa sijaitsevat pakkaustoiminnot keskeytymättömään 5-vuorojärjestelmään lokakuussa 2010. Vuorokauden ympäri toimiva vuorojärjestelmä aiheuttaa lisähenkilöstön tarvetta ja tätä varten perustetaan 8 uutta tehtävää kesän 2010 aikana.

 ”Muovituotteiden tuotantovolyymit ovat nousseet merkittävästi viime vuosien aikana ja pakkauskapasiteetti on ollut tästä selkeästi jäljessä. Tuotannot pyörivät ympäri vuorokauden ja pakkaustoiminnot ovat aiheuttaneet logistiikkaketjuun pullonkauloja”, kertoo materiaalinkäsittelyn päällikkö Jussi Heikkilä. ”Toinen merkittävä asia on pakkausmuotojakauman muutos. Muovituotteita toimitetaan entistä enemmän pakattuna ja irtotuotetoimitusten osuus on pienentynyt. Erityisesti vienti Venäjälle on pääosin pakattua tuotetta”.

Vuorojärjestelmää vaihtamalla ja materiaalinkäsittelyn henkilötyövuosia lisäämällä Borealis poistaa pakkaustoiminnon pullonkauloja ja vähentää tarvetta ulkopuolisten palveluntarjoajien käyttöön. ”Näemme pakkaustoiminnon kiinteänä osana toimintaamme ja haluamme pitää sen Borealiksen omana osaamisena”, toteaa PO Logistiikkapäällikkö Jarmo Kela. ”Käsittelemällä itse mahdollisimman suuren osuuden materiaaleista, pystymme parhaiten varmistamaan asiakkaiden erityistoiveet, parantamaan lastaussuunnittelua sekä toimitusten ajantasaisuutta. Muutos vahvistaa myös kykyämme toimia entistä turvallisemmin.”

Paikalliset materiaalinkäsittelytoiminnot liitettiin toimitusketjuorganisaatioon 1.5.2010 ja tavoitteena on parantaa Borealis-konsernin toimitusketjuprosessien kokonaishallintaa. Yhdistäminen mahdollistaa entistä paremman asiakaspalvelun ja tukee kustannustehokkuutta sekä muuttuvien kustannusten optimointia.

Materiaalinkäsittely hoitaa Porvoon Borealiksen neljän muovitehtaan pakkaus-, lastaus- ja lähetystoiminnan. Pakkauksessa on käytössä 3 säkityslinjaa ja 3 laatikkolinjaa. Vuorojärjestelmän muutos koskee yksinomaan pakkaustoimintaa ja lastaus- sekä lähettämötoiminnat säilyvät ennallaan. Alkukesän aikana määritellään tarkemmin 5-vuorojärjestelmän muoto (8- vai 12-tuntinen vuorojärjestelmä).

 Lisätietoja: Jarmo Kela, PO Logistics Manager, Puh. 050-3794 238, sähköposti: jarmo.kela@borealisgroup.com