Kartanonlahdelle johtava purouoma ruopattiin viime kesän lopulla. Samalla kävi ilmi, että myös meren puoleinen suistoalue on ruopattava ja tiheä kaislikko poistettava. Veden pinta puron uomassa oli noin metrin korkeammalla kuin avovedessä merellä, mikä vaikeuttaa mm. öljyntorjuntatyötä mahdollisessa öljyvahingossa. Korkea vedenpinta vaarantaa myös rannassa olevan ajo- ja pelastustien kunnon.
Kartanonlahden pinta saatiin laskemaan normaalitasolle ruoppaamalla suistoalue. Ruoppaustyö alkoi tammikuussa 2009 ja valmistui toukokuun lopulla. Ruopattava alue oli n. 300 metriä pitkä ja 6 metriä leveä ja 2 m syvä. Myös kaislikko poistettiin ruopattavalta alueelta.
Ruoppaus tehtiin imuruoppauksena geosäkkeihin, mikä toimii kuin suodatinpussi. Se pidättää kiintoaineen sisäänsä ja vesi pääsee suodattumaan säkin läpi takaisin vesistöön. Säkit on sijoitettu Kartanonlahden purouoman molemmille sivuille. Säkkejä on kaikkiaan 20 kpl. Lietettä ja maa-ainesta on säkeissä yhteensä n. 4000 tonnia. Maa-aines kuljetetaan pois alueelta vuonna 2010.
Kartanonlahteen laskevan puron leveän osan pinta pidetään jatkossa vakiokorkeudessa poistopäähän asennetun säätölevyn avulla. Pinta pidetään n. 0,9 m meriveden tason yläpuolella. Padotuksen avulla saadaan öljyntorjuntapuomit asennettua paremmin puron yläjuoksulle.