12 huhtikuu

Borealis rekrytoi noin 70 kesäharjoittelijaa

Valtaosa kesäharjoittelijoista työllistyy tuotantolaitoksille

 

Borealis, johtava innovatiivisten ratkaisujen toimittaja polyolefiineissa, peruskemikaaleissa ja lannoitteissa, rekrytoi kesäksi 2013 noin 70 kesäharjoittelijaa. Kesäharjoittelijat tuuraavat vakinaista henkilöstöä tukien laitosten toimintaa kesälomakauden aikana saaden samalla itselleen arvokasta työelämäkokemusta.

Suurin osa kesäharjoittelijoista työllistyy tuotantolaitoksille. Lisäksi useita kesäharjoittelijoita rekrytoidaan materiaalinkäsittelyyn ja laboratoriopalveluihin. Kesäharjoittelupaikkoja tarjoaa myös tutkimus- ja kehitystoiminto ja yksittäisiä paikkoja löytyy hallinto-osastoilta, kuten asiakaspalvelusta, kirjanpidosta ja ympäristöosastolta. 

Osa kesäharjoittelijoista aloittaa Borealiksella jo huhtikuun aikana, valtaosa toukokuussa.

”Kesäharjoittelijat ovat meille erittäin tärkeitä, sillä heidän avulla saamme helpommin pidettyä toimintamme normaalilla tasolla myös kesälomakauden aikana. Monipuoliset kesätyötehtävät niin tuotannossa kuin hallinnossakin työllistävät monien eri alojen opiskelijoita niin ammattiopistoista, ammattikorkeakouluista kuin yliopistoista ja antavat heille arvokasta työkokemusta tehden samalla tutuksi kemianalaa ja Borealista tulevaisuuden työpaikkana”, näkee Borealis Polymers Oy:n henkilöstöpäällikkö Marja Ora.

Kesäharjoittelijan valinnassa painotetaan ensisijaisesti opiskelualaa ja osaamista. Valitettavasti läheskään kaikille halukkaille kesätyöpaikkaa ei kuitenkaan pystytä järjestämään, sillä tänäkin vuonna hakemuksia tuli yli 700.

Borealis tarjoaa myös vuosittain paikan noin 15 koululaiselle ”Tutustu ja tienaa” kahden viikon kesäharjoitteluun.

Vientiteollisuus tarjoaa kesätöitä yli 20 000 nuorelle

Kemianteollisuuden, Metsäteollisuuden, Teknologiateollisuuden, Ammattiliitto Pron, Metalliliiton, Paperiliiton, Puu- ja erityisalojen liiton, TEAM:in ja YTN:n yhdessä tiistaina 9.4.2013 julkaiseman tiedotteen mukaan vientiteollisuus tarjoaa tänä kesänä töitä yli 20 000 nuorelle kemian, metsän ja teknologian aloilla. Tiedotteen mukaan nuoret ja yritykset tarvitsevat toisiaan, sillä kesätyöpaikkojen kautta nuoret saavat työelämäkokemusta ja vientiteollisuus tulevaisuuden osaajia.

Borealis osallistuu kemianteollisuuden kesätyöpaikkatalkoisiin ilmoittamalla tarjoamiensa kesätyöpaikkojen määrän Kemian kesätyölaskurissa yhdessä monien muiden kemianalan yritysten kanssa Kemianteollisuus ry:n (www.chemind.fi) sivuilla. Lisäksi yritys on mukana Vastuullinen kesäduuni 2013 –kampanjassa (www.kesaduuni.org), jonka tavoitteena on varmistaa, että nuorille riittää laadukkaita kesätyöpaikkoja myös tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Porvoon tuotantopaikkakunnan henkilöstöpäällikkö Marja Ora

p. 050 3794 188, marja.ora@borealisgoup.com